Kuusi vinkkiä lempeään arkeen varhaiskasvatuksen alettua

Monessa perheessä on alkanut tai alkamassa varhaiskasvatus elo-syyskuussa tai vuodenvaihteessa. Voi olla, että siirrytte kotihoidosta varhaiskasvatukseen tai teillä on vain ollut pitkä loma, jonka jälkeen menee taas hetki sopeutua uuteen arkeen.

Kuten ehkä tiedät, olen varhaiskasvatuksen opettaja, joka ennen vauvatyötä teki pitkän uran varhaiskasvatuksessa. Lempiajankohtani töissä oli aina syksy ja aloitus! Etenkin pienten ryhmässä, jossa aloitus tarkoitti yleensä kotihoidosta päiväkotiin siirtymää. Minusta oli aivan ihana olla mukana tässä isossa muutoksessa ja pystyä tekemään siitä perheille mahdollisimman lempeä siirtymä. 

Tarkoitushan ei välttämättä olekaan, että elämästä tai näin isoista muutoksista selvitään täysin ilman itkuja. Itku kun on tapa ilmaista tunteita mm. surua, ikävää ja niitä tähän muutokseen usein liittyy. Kuitenkin on mahdollista tehdä muutoksesta todella lempeä, "kivuton" ja kyllä, selviytyä siitä niin, että lapsi ei itke viikkotolkulla varhaiskasvatuspaikassa.

Sinä vanhempi, joka olet nyt keskellä tai aloittamassa tämän muutoksen. Haluan sinulle valaa luottoa tulevaan! Kun olet täällä lukemassa tätä blogitekstiä, olet todennäköisesti vanhempi, joka on toiminut lapsensa kanssa responsiivisesti. Vastannut hänen tunteisiinsa, sallinnut niitä, validoinut niitä, antanut hellyyttä niin maan perkuleesti, juuri niin kuin pitääkin. Olet panostanut vuorovaikutukseenne. Sellaisella lempeällä tavalla, että olet muistanut myös sen, että saat joskus olla väsynyt ja ärsyyntynyt. Olet hyväksynyt sen, että joskus vuorovaikutukseen tulee pieniä repeämiä. Ne sellaiset kuuluvat elämään ja meidän ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Me kun kannamme mukanamme aina painolastia menneisyydestä, siitä miten olemme oppineet olemaan, miten meidän kanssamme on oltu. Joskus toimimme ideaalilla tavalla ja joskus emme. Olennaista on se, että pienet repeämät voi paikata. Sinä olet tehnyt niiin hyvää ja tärkeää työtä. Ja se työ kantaa. Se kantaa myös tämän siirtymän yli. Te tulette selviytymään tästä hienosti. Sekä sinä vanhempi, että lapsi.

Omassa perheessäni palattiin varhaiskasvatukseen todella pitkältä kesälomalta. Alkuun liittyy sopeutumista, ikävää, itkujakin. Hyvin tästä silti selvitään. Hassu myöntää, mutta olen joskus joissain tilanteissa lukenut omia oppaitani, jos on tarvinnut vahvistaa jotain ajatuksia tai palauttaa mieleen jotakin, mikä helposti arjessa unohtuu. Seuraavat pikkuvinkit uuden arjen aloituksen helpotukseen kävin nappaamassa Lempeästä hoidon aloitus-oppaastani:  

  • Aluksi kannattaa viikonloput raivata puhtaaksi ohjelmasta. Keskittyä vain olemiseen ja läsnäoloon.

  • Saavuttuanne hoidosta kotiin, kannattaa pyrkiä uhraamaan yksi tunti hyvin intensiiviselle läsnäololle. Lapsi saattaa näyttää tunteitaan ja niiden vastaanottaminen ja kanssasäätely on tärkeää.

  • Jo kyllästymiseen saakka mainittu aikuisen ruutuajan minimointi! Etenkin alussa työhönpaluuseen saattaa liittyä hommaa, jota olisi houkuttelevaa tehdä vielä iltasella kotonakin. Lämmin suositus kuitenkin sille, että työhön liittyvät asiat jäävät työajalle ja ilta on etenkin alussa pyhitetty yhdessä ololle. Itse olen nyt tehnyt jopa niin, että kun lopetan työpäivän, poistan Instagramin puhelimestani, jotta ei tulisi vilkuiltua sitä joka välissä... Tunnustus: Olen tällainen puhelinkoukuttuja, joka tarvitsee joskus tiukat rajat sen käytölle.

  • Onko mahdollista saada sopeutumisajalle jotain apua? Onko joku lupautunut tarvittaessa auttamaan arjen asioissa ja palvelus on vielä lunastamatta? Tai olisiko varaa palkata apua, esim. siivoukseen?

  • Ruokien suunnittelu ja mahdollisuuksien mukaan tilaaminen etukäteen. Jo sillä, että suunnittelee ateriat etukäteen ja tilaa ainekset ruokakaupasta, pääsee pitkälle. Olisiko mahdollista hyödyntää myös ihan valmiin ruoan tilaamista kotiin? Tai entä jos lapsi söisi jotakin hyvin helposti valmistuvaa/valmista ja aikuiset söisivät keskenään vasta myöhemmin, lapsen mentyä nukkumaan?

  • Lämmin suositus sille, että aikuiset menevät hyvin hyvin aikaisin nukkumaan. Tämä se vain on paras univinkki ihan joka tilanteeseen!

Jos kaipaat enemmän tietoa, tukea ja vinkkejä hoidon aloitukseen, niin uskallan suositella opastani Lempeä hoidon aloitus! Siitä on tullut hyvää palautetta ja tässä viimeisin, viime viikolla saamastani sähköpostista (luvalla) poimittu: 

"Ps. opas on loistava, on tullut monta hyvää vinkkiä / ahaa-oivallusta. Päiväkotitaipaleen aloitus jännittää sinun ansiostasi äitiä nyt vähemmän!"

Katso myös Instalive, jonka pidimme yhdessä Ansku Forsströmin (Anskun kannustava kasvatus) kanssa syksyllä 2022. Livessä vastasimme yleisimpiin kysymyksiin varhaiskasvatuksen aloittamisesta!

Edellinen
Edellinen

Imetys varhaiskasvatuksen alkaessa