Lapsen itsenäinen nukahtaminen —tarvitseeko siitä stressata?
Huolestuttaako sinua, että jos tuet lastasi nukahtamisessa, hän ei opi itsenäiseksi nukkujaksi?
Minua on jo pidempään ärsyttänyt (itseasiassa kaikki nämä vuodet, kun olen uniasioiden parissa töitä tehnyt) itsenäisen nukahtamisen taidon tuputtaminen ratkaisuksi jokaiseen unipulmaan sekä vanhempien pelottelu sillä, että mikäli vauvalle ei itsenäisen nukahtamisen taitoa opeta, tulee väistämättä myöhemmin olemaan pulassa uniasioiden suhteen.
Jokainen lapsi on erilainen, ja myös nukahtamiseen liittyvät tarpeet vaihtelevat suuresti. Toinen lapsi nukkuu itsenäisesti jo varhain, kun taas toinen kaipaa enemmän läheisyyttä ja tukea. On myös täysin normaalia, että aiemmin itsenäisesti nukahtanut lapsi saattaa ajoittain tarvita enemmän apua – esimerkiksi sairaana, uuden elämänvaiheen kynnyksellä tai muuten vain.
Moni vanhempi kuitenkin pohtii: jos tarjoan apua, unohtuuko itsenäinen nukahtaminen? On hyvä muistaa, että nukahtaminen ei ole taito, joka häviää tuen myötä. Näkemyksiäni nukahtamisesta:
1. Lapsen nukahtaminen on kehityksellinen taito
Nukahtaminen itsenäisesti on kuin mikä tahansa muu taito – kävely, syöminen tai puhuminen. Lapsi oppii nämä taidot omassa tahdissaan, ja vanhemman tarjoama tuki auttaa häntä harjoittelemaan ja kehittymään.
On tärkeää muistaa, että lasten temperamentit ja tarpeet ovat erilaisia. Joku lapsi kaipaa pidempään enemmän tukea, ja se on täysin luonnollista.
Lue täältä, mitä olen aiemmin kirjoittanut itsenäisen nukahtamisen taidosta
2. Unohtuuko itsenäinen nukahtaminen, jos tuen lastani?
Moni vanhempi pelkää, että jos lasta auttaa nukahtamaan, tämä ei koskaan opi itsenäiseksi. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Kuten kävelyn oppiminen, nukahtamisen taidot eivät häviä, vaikka lapsi tarvitsisi välillä enemmän tukea.
Vanhempana tarjoamasi läheisyys ei haittaa itsenäistymistä, vaan päinvastoin tukee sitä. Lapsesi tulee nukkumaan itsenäisesti, kun hän on siihen valmis.
3. Kanssasäätely tukee lapsen kehitystä
Nukahtamisen edellytys on rauhoittunut keho ja mieli. Lapsi ei osaa rauhoittaa itse itseään, vaan lapsen rauhoittuminen on yhteinen prosessi. Vanhemman läheisyys auttaa lasta oppimaan, miten kehoa ja mieltä voi rauhoittaa. Kanssasäätely – eli vanhemman ja lapsen yhteinen säätelyprosessi – on tärkeä osa lapsen kehitystä, ja se tukee pitkällä aikavälillä lapsen kykyä rauhoittua myös yksin. Lasta ei kuulu opettaa rauhoittamaan itse itseään jättämällä hänet yksin itkemään tietyiksi minuuttimääriksi.
Lue täältä kasvatustieteilijän ja opettajan ajatuksiani oppimisesta
4. Eikö muutoksia sitten saa toivoa tai tehdä?
Juulia Paavonen, lastenneurologian erikoislääkäri ja unitutkija, korostaa, että vauvan tulisi saada kokemus siitä, että jos yöllä on hätä, joku tulee ja auttaa. Hän painottaa, että vanhemman tarjoama läheisyys ja tuki ovat keskeisiä tekijöitä lapsen unen kehityksessä. Lapsi oppii nukkumaan itsenäisesti, mutta erityisesti varhaisessa vaiheessa hän saattaa tarvita vanhemman apua.
Tarkoittaako kaikki edellä kirjoittamani, että lasta ei saisi hellästi tukea kohti itsenäisempää nukahtamista ja nukkumista? Ei. Ei taitaisi olla kovinkaan menestyvä uniohjaus-yritys, jos ainoa antamani apu ja ohjaus olisi: “Odota x kuukautta/vuotta, kunnes lapsi rupeaa nukkumaan. Jaxuhali!”
Jos totutut nukuttamis- ja nukahtamistavat eivät enää toimi teidän perheellenne ja tarvitsette muutakin, kuin jaxuhaleja, niitä on tarjolla Happymilkmaman verkkokaupassa ihan kohta!
Aiemmin myynnissä ollut supersuosittu Uniassosiaatio-opas palaa, täysin uudistettuna versiona! Oppaan neuvoilla pureudutaan yöheräilyihin, lähdetään yhtenäistämään yöunta, puretaan haitalliseksi koettuja uniassosiaatioita ja tuetaan lasta kohti itsenäisempää nukahtamista. Ilman unikouluja!