Unimuutosten aikana itkua ei tarvitse välttää

postaus sisältää affiliate-linkin

Miksi ajattelemme, että itkeminen itsessään on haitallista?

Eräs näkökulma, johon aika ajoin törmään, liittyen vauvan/lapsen itkemiseen on, että sitä pitäisi kovasti välttää, itku pitäisi aina saada mahdollisimman nopeasti loppumaan ja että itkeminen olisi haitallista. 


Välttelevä kiintymyssuhde on ollut yleinen kiintymyssuhdemalli monen meistä lapsuuden perheessä, eikä suuria tunteita ole ehkä lapsuudessa ollut sallittua näyttää. Ei ole välttämättä sitten helppoa ottaa niitä vastaan omalta lapseltakaan. Kuitenkin kun lapsi väistämättä elämässä kohtaa suruja ja pettymyksiä, niistä seuraa usein itkua. Itkeminen on tärkeä keino saada tunteet ulos.

Pikkuinen tarvitsee apua tunteiden säätelyyn

Joskus asiakkaillani on ennakkoon toive, että haluavat tehdä unimuutokset ilman itkua. On ennakkoajatus, että kun en tarjoa unikouluja ja menetelmiäni kuvaan lempeiksi ja lapsentahtisiksi, se tarkoittaisi sitä, että muutos tapahtuu ilman itkua. Isojen muutosten edessä tämä on harvoin realistinen odotus. Etenkin yövieroituksia tehdessä selvitään harvoin ilman itkua, joskus kylläkin!

Pieni lapsi ei osaa rauhoittaa itseään (self-soothing) kiihtyneestä ja stressaantuneesta tilasta rauhalliseen tilaan (joka on nukahtamisen edellytys), joten hän tarvitsee siihen aikuisen apua. Tätä kutsutaan kanssasäätelyksi. Lapsi voi itkeä, mutta hänen tunteitaan kannatellaan ja ollaan apuna rauhoittumisessa. "Äiti on tässä". "Kuulen sut". "Sulla on tosi vaikeaa nyt kun haluisit tissiä, mutta äiti lohduttaa sua toisella tavalla" ovat esimerkkejä asioista, joita voi lapselle näissä tilanteissa sanoa. Kun me olimme pieniä, meistä monelle sanottiin vain, että "älä itke" tai "ei tästä nyt tarvi itkeä". Onneksi ajat ovat muuttuneet.

Ohjauksessani ja oppaissani ei rajata vuorovaikutusta, eli lapsen kanssa ei kielletä katsekontaktia, eikä hänen koskettamistaan rajoiteta, joten vaikka itkua ehkä on edessä, ei tällä ole mitään tekemistä cry-it-out- tai pistäytymisunikoulujen kanssa.

Vanhemman on tärkeä pystyä ottamaan vastaan kaikenlaisia tunteita

Joskus perheet kertovat, että "en pysty kuuntelemaan vauvan itkua, joten istuin toisessa huoneessa peltorit korvilla ja toinen vanhempi hoiti tilanteen". Mikäli tämä voisi olla sinun suustasi, olisi sinun hyvä pyrkiä selvittämään, mistä syystä vauvan itku on sinulle näinkin triggeröivää. Yksi hyvä kirja, jota suosittelen omien tunteiden tutkailuun, on "Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan".  Koodilla Happymilkmama10 saat kirjasta 10% lisäalennuksen!

Vanhemman täytyy olla vauvan turvasatama, joka kestää vauvan tunteet ja lapsen on tärkeä aistia se, että tunteet ovat sallittuja ja hoitajani kestää ne ja auttaa minut niiden läpi. Ei jätä yksin, vaan auttaa tunteissa.

Luota sun sydämeen

Kun puhutaan vaikka yövieroituksesta, onko sitten olemassa hetkiä, jolloin täytyy "luovuttaa" ja hellittää päämäärästä? Eli siitä, että kyseisestä yöheräämisestä on selvittävä muilla keinoin kuin imettämisellä? Ajattelen, että kyllä. Luota itseesi tässä, vanhempi. Sinä tunnet lapsesi parhaiten ja sinä tiedät, missä kohtaa hänen sietoikkunansa on ylittynyt. Jos siis on niin, että siitä huolimatta, että olet tukemassa lasta kaikin keinoin, itkee hän niin paljon, että sinä vanhempana arvioit, että nyt on aika hellittää, voit niin tehdä. 

 Eli älä ole liian fiksoitunut siihen ajatukseen, että "nyt on pakko selvitä tästä yöherätyksestä ilman rintaa". Jos lapsella on todella vaikeaa, uskon, että teet enemmän haittaa, jos pysyt päämäärässä. Jos päädyt antamaan rintaa, koska vauva itkee liikaa, se ei ole luovuttamista. Se on yhteyttä vauvaasi ja hänen tarpeisiinsa vastaamista. Jos alkaa tuntua siltä, että et itse pysty enää pysymään rauhallisena, on etenkin aika lopettaa ja antaa rintaa.

Vaikka aiemmin puhuin tunteiden ja kyynelten tärkeydestä, on samaan aikaan tärkeä tarkkailla, minkä määrän tunteita vauva kestää. Vain sinä tiedät tämän.

On varmasti monia asiantuntijoita, jotka ovat tästä eri mieltä ja sanovat eri tavalla. "Ole johdonmukainen", "pidä fokus päämäärässä". Voit ilman muuta toimia niin, mikäli sellainen sopii paremmin teidän perheellenne. Teidän perhe, teidän valinta.

 Yövieroitusoppaasta on ilmestynyt nyt uusi päivitys!

Seuraava
Seuraava

Miten saada lapsi nukahtamaan ilman rintaa?