Ensin yövieroitus vai omaan sänkyyn siirtyminen?

Tähän ei ole oikeaa tai väärää vastausta!

 

Suosittelen kuitenkin tekemään nämä kaksi muutosta eri kerroilla ja varata riittävästi aikaa niiden välille, sillä ne ovat melko isoja muutoksia lapselle.

 

Jos lapsi on ollut sellainen, että hän herää herkästi muiden liikkeisiin sängyssä, saattaa omassa sängyssä nukkuminen vähentää heräilyä. Usein kuitenkin on niin, että heräily jatkuu omassakin sängyssä, jolloin imettävä vanhempi joutuu öisin nousemaan kenties useita kertoja imettämään tai hakemaan imetettäväksi ja tämä on monen mielestä rankkaa.

 

Yöimetysten lopettaminen taas saattaa (tosin ei todellakaan aina) ainakin vähentää yöheräilyjen määrää. Jolloin helpompaa voi olla ensin tehdä yöimetysten vieroitus perhepedissä ja vasta sen jälkeen ryhtyä seuraavaan muutokseen eli omaan sänkyyn siirtymiseen. Vaikka olenkin aikamoinen yöimetysten puolesta puhuja, niin hyvä puoli öimetysten lopettamisessa on, että sen jälkeen on helpompi vuorotella mahdollisen kumppanin kanssa yövanhemmuutta. Hyvä on tosiaan muistaa, että imetti tai ei, yöheräilyt kuuluvat enemmän tai vähemmän vielä taaperoidenkin elämään.

Edellinen
Edellinen

Miten saada lapsi nukahtamaan ilman rintaa?